top of page
Kirjailija Miia Saari

TOIMENPIDEPÄIVÄT

Sun potkut on niin epätodennäköiset, että silloin myös taivas putois niskaan, paiserutto puhkeis ja sammakot nousis Niilistä sirkkojen säestyksellä. Joten siinä tapauksessa potkut ei enää juuri haittais.

Kuva: Atte Leskinen

MediaTalossa alkavat osastolta toiseen etenevät yyteet, ja toimittaja Tiia Rautanen pelkää joutuvansa lähtölistan kärkeen muiden yli 50-vuotiaiden kanssa.

Tuolileikin voittajat pääsevät upouuteen pilvenpiirtäjään, häviäjät marssitetaan pelottavan Lohikäärmeen huoneeseen irtisanottaviksi.

Tiia yrittää selviytyä töistään, mutta pelkää sekoavansa rapistuvan toimitalon oudoissa ympyröissä. Koirat ovat syrjäyttämässä ihmiset, ja Tiiasta tuntuu kuin joku tarkkailisi häntä.

Roosa-äidillä on omat ongelmansa vanhusten palveluyhteisössä.  Kaiken lisäksi tuulimyllyt uhkaavat Rautasten kesäparatiisia.

Toimenpidepäivät on tragikoomisia sävyjä saava hulvaton ajankuva uusiksi rakentuvasta maailmasta juuri ennen keskustelevan tekoälyn maihinnousua. Se on myös tarina ikärajat rikkovasta ystävyydestä ja majavista.

 

 Sisältää sarjakuvan, jossa on kauheita pomoja!

Toimenpidepäivät Miia Saari kirja.webp

– Mä oon muuten miettiny viime aikoina, että oonks mä sittenkään oikeella alalla, Anna sanoo. 
– Miten niin? 
– Mä oon tajunnu, että vihaan haastattelujen tekemistä. Oikeesti. Joka vitun kerta kun mä soitan haastateltavalle toivon, ettei se vastais puhelimeen.
– Haitko sä lukemaan tiedotusoppia jossain mielenhäiriössä?
– Mä haluaisin tehä pelkkiä historia-aiheisia juttuja. Sellasia, joiden päähenkilöt on kuollu, eikä voi vahingossakaan vastata puhelimeen.
– Mä haluaisin tehä sellaisen jutun, jonka päähenkilö on kuollut, mutta silti vastaa puhelimeen.

Varasin SainPotkut.fi -nimen itselleni jo vuosia sitten. Yritin löytää sanaparilla tietoa netistä ja kun en löytänyt, varasin nimen itselleni. Sain nimittäin idean, että sivuston ylläpitäminen olisi aloittamani romaanin päähenkilön uusi työ.


Silloin en vielä tiennyt, saisiko kirjani päähenkilö Tiia Rautanen potkut vai ei. Sitä en kerro nytkään, mutta sen voin paljastaa, ettei hän tällaista sivustoa ala henkensä pitimiksi eikä edes huvin vuoksi pitämään. 


Siksi se jäikin minulle.

Makasin maassa tietoisena siitä, että ympärilläni oli kymmenen tutkivaa toimittajaa. Vähintään kaksi heistä oli palkittu suurella journalistipalkinnolla.
Yksi tutkiva toimittaja kiljahti, toinen huusi apua, kolmas riuhtaisi huivin kaulastaan ja alkoi painaa sillä verta valuvaa nenääni. Neljäs soitti hätäkeskukseen, ja viides yritti kääntää minua kylkiasentoon. 
Siitä kieltäydyin. Minulla oli tunne, ettei kylkiasento tekisi hyvää vasemmalle kädelleni. Se roikkui olkapäästäni kuin omana, erillisenä yksikkönään, vailla yhteyttä muuhun kehooni. Olen varma, että suurin osa ihmisistä yrittäisi kääntää onnettomuuden uhrin kylkiasentoon, vaikka tällä ei olisi enää koko kylkeä.
– Mikä helvetti siinä oli? kysyin samalla kun tunsin veren valuvan kurkkuuni.
– Tässä on joku ikivanha vesikouru, joku sanoi.
– Voisiko joku ottaa kuvan siitä? pyysin.
Tutkivat toimittajat alkoivat heti kuvata vesikourua eri kulmista, yksi kävi maahan makaamaan. Sillä hetkellä rakastin heitä kaikkia. Olin onnellinen, että olin vihdoin päässyt heidän kanssaan samalle tasolle.

En tiedä, tuleeko tästä sivustosta muuta kuin alusta julkkareideni kutsulle ja kirjani pikaiselle esittelylle.


Voi olla ettei. Tai voi olla, että tulee. Jos jotain olen viime vuosina oppinut, niin sen, että mitä vain voi tapahtua. Kun kirjoitan tätä (19.8. 2024), minulla ei ole aavistustakaan, mitä teen työkseni ensi vuonna. Voin saada unelmieni työpaikan tai ajautua ahtaajaystäväni Savun sanoin syyläksi yhteiskunnan perseeseen.


Olen päättänyt, että se on jännittävää.

Sekä minä että Anna joudumme seuraamaan irtisanottujen viimeistä matkaa työhuoneistamme. Voisin toki peittää lasioven vaikka viltillä, mutten kehtaa. Sehän olisi viesti potkut saaneille, että kävelkää te siinä vain, minä en halua katsella teitä. Minä olen täällä viltin takana ja kuuntelen musiikkia ja juon kamomillateetä. Minulla on täällä soma pesä, jonne paha maailma ei pääse.


Joten siksi minä katselen niitä kävelijöitä.


Kaikki kursiivilla olevat tekstit ovat otteita Miia Saaren romaanista Toimenpidepäivät, Enostone 2024.

 

Voit tilata kirjan tästä linkistä.

Toimenpidepäivät kirja Miia Saari
Toimenpidepäivät Miia Saari kirja.webp

Haluatko tietää, jos keksin näille sivuille jotain hauskaa? Jos haluat, niin jätä yhteystietosi.

Miia Saari kirjailija

Kuva: Atte Leskinen

Ota yhteyttä!

Oletko kiinnostunut yhteistyöstä, haastattelusta tai muista markkinointimahdollisuuksista? Täytä lomake, niin otan sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

  • LinkedIn
bottom of page